11. Kastello Unik

Moi!

Aattelin nyt tehdä postauksen Kastellosta, koska ei kuitenkaan osa teistä ole lukenut edellistä blogiani, eikä tiedä Kastellosta kovin paljoa. Muutenkin Kassusta on ollut vähän lailla postauksia blogissani..

Tarinamme alkoi suuresta surusta. Tallilla, jossa kävin liikuttamassa shettiksiä, siskoni hoitoponi kuoli. Päivä oli 1.7.2010. Kävimme hyvästelemässä ponin ja näin lopetuksen. Se oli jotain niin kauheaa. Sillä hetkellä tuntui, että elämäni murtui täysin. Ei enää Kassea, ei enää laukkoja puskien läpi, ei enää sitä, ei enää tätä...

Muistan kuinka oli surun murtama, mutta sitten sain kuulla jotain, mitä en meinannut uskoa. Äitini ehdotti, että ostamme pienen shetlanninponin ihan iki omaksi. Olin niin iloinen! No kuitenkin sitten isäni sanoi, että eiköhän olisi järkevämpää hommata jokin sen kokoinen, jolla äitinikin voisi ratsastaa. No tottakai suostuimme, poni mikä poni, silti se olisi niin hienoa.

Kävimme paljon keskustelua ponin rodusta, mutta minä olin sitä mieltä, että vuonohevonen olisi se oikea. Tätä kantaa pidin, vaikka äitini ja siskoni halusivat suomen hevosen.. Olin kuullut, että suomenhevoset ovat kauheita ratsastaa, joten en pitänyt yhtään ajatuksesta. "Joku suokki vai?"

Minä sitten omatoimisena tyttönä lampsin silloisen tallin omistajan pihalle ja kävin sanomassa, että etsimme vuonohevosta. Parin päivän päästä äitille tuli sähköpostiin viestejä VUONOHEVOSRUUNASTA, joka oli myynnissä. Tottakai sitten sanoin äitille haluavani mennä kokeilemaan edes sitä. No, äitini sitten suostui ja varasi neljä lippua ahvenanmaalle; minä, isosiskoni, äitini ja tallin omistaja.

Oli 14.7.2010 ja oli Kastellon koeratsastus. Minä melkein hypin onnesta. Kastellon omistaja, Jenny ohjasi meidät Kastellon luo. Kastello nosti päänsä karsinan seinän yli ja hörisi. Sitten tiesin haluavani tuon ponin. Juuri tuon, en ketään muuta.
 

Muistan kuinka Kastello siirrettiin käytävälle ja sain harjata vuonohevosta, joka voisi oikeasti olla kohta minun. Varustimme Kastellon, silloisen Kakanin ja lähdimme kentälle, joka oikeastaan oli aidattu nurmialue.
  En muista kovinkaan paljoa koeratsastuksesta. Ainoa muistikuvani on se, että Kastello oli ihan kaamea ratsastaa, mutten myöntänyt sitä. Halusin vain niin kovasti tuon vuonohevosen, joka hörisi meidän astuessa talliin.
  Äitini kysyi, että haluammeko juuri tuon ponin. Vastaus tuli kuin yhdestä suusta; KYLLÄ! Äitini sanoi, että hänen täytyy vielä vähän miettiä. Kassun silloinen omistajakin sanoi, että Kassua on tulossa ruotsista kokeilemaan jotkut entiset "vuonisihmiset". Arvatkaapas vaan, kuinka jännittynyt oli. Entä jos en saakkaan juuri tuota hevosta.
 
Kului pari viikkoa. Meille tuli soitto.
-Kastello on meidän, äiti sanoi iloisena.
En ollut varmaan ikinä hymyillyt niin leveästi tai muutenkaan ollut ikinä niin iloinen. Sovittiin, että Kastello tulisi meille 3.8.2010. Ja niin tapahtui.

 

Kastellon kanssa alku ei ollut mitään kukilla tanssimista. Äitinikin sanoi miettineen öinä, että miksi ikinä hommasi meille tuollaisen ponin, joka jyrää eikä kunnioita ihmistä. Pari ensimmäistä viikkoa sujui siis hyvin, mutta sitten se alkoi...
Joka kerta lensimme pellolle. Kastello oli oikeasti niin kauhea. Hyppi, pomppi, ryösti, pukitti.. Lopuksi emme uskaltaneet nousta Kastellon selkään ilman, että äitini oli liinan päässä. Ajattelin, että miksi ikinä halusinkaan mitään vuonohevosta, tämähän on ihan kauhea. Kuitenkaan emme luovuttaneet vaan purimme hammasta. Jo ennen talvea Kastello muuttui tosi kivaksi, emmekä enää lennelleet selästä.

Siskoni ja Kastello

Tuli talvi, ja vaihdoimme tallille, jossa on kenttä. Tämän teimme, koska halusimme alkaa kisaamaan. Kastellolle tuli ratsuttaja, Karita Kotikulma. Hämmästelin, kuinka kukaan osasi ratsastaa niin hyvin. Kastello jopa meni nätisti.

Itsekin pikkuhiljaa palat loksahtelivat paikoilleen. Väännettiin koulua, mitä nyt osattiin, ja hypättiin pikkuisia asteitä. 

 

 

Seuraavana kesänä päätimme suunnata ensimmäisiin kisoihimme Mäntsälään. Menin korotetun puomiluokan, ja toivoin tietenkin pikkuisena tyttönä voittavani. Tuo luokka oli Clear round eli kaikki, jotka saivat puhtaan radan, sijoittui.
 

Pääsimme radan puhtaasti, ja loistin varmaan kilometrien päähän iloa ja onnea. Minulla on maailman paras hevonen <3!


 
Jatkoimme taas treenailua ja päätimme osallistua vuonohevosten mestaruuskilpailuihin. Menin koululuokan HeC, jossa emme sijoittuneet, mutta olin ylpeä koko rataan muuten, mitä nyt vähän harmitti, kun Kastello jäi kakalle nurkkaan, eikä suostunut liikkumaan.
Seuraavana päivänä oli esteet. menin ristikkoluokan ja 40-50 cm. Molemmissa luokissa otimme varmaan kaikki puomit mukaamme, ja se harmitti paljon, tosi tosi paljon.
 

Taas treenailimme paljon. Talvella kävimme eri valmentajien valmennuksissa. Veikko Heikkilä, joku Rämö ja vaikka mitä muita. Kastellosta tuli oikea estetykki. Ylitimme jopa 90 cm esteen. Minä tirriäinen ja pikku voipallo. Mitä tapahtui?



2012 sujui treenaten ja viettäen aikaa maailman parhaan ponin kanssa. Nyt tajusin oikeasti, miten Kastellolla ratsastetaan. Se oli niin ihanaa aikaa.
 
 

Jossain vaiheessa Kastellolle tuli vuokraajia. Niistä on pysynyt Tia ja Salla. Tässä jotkut heidän tekemät videot.

Linkki Tian videoon

Linkki Sallan videoon

Kesällä kävimme Kastellon kanssa leireillä ja teimme muutenkin siitä paljon videoita. Miten nyt yleensä rakkaasta ponista yleensä tehdäänkin.

Linkki Sonjan videoon

Linkki Vilman videoon

Loppuvuodesta en enää kauheasti ratsastanut Kastellolla, koska aloin vuokraamaan eestinhevosen ja shettiksen risteytystä, Adonista. 

 

Sitten tuli Aramis, ja aloin menemään Kastellolla vain satunnaisesti. Kuitenkin sillä olen mennyt noin kerran tai kaksi viikossa, ja niin olemme edenneet. 

 

  

<3: Sara (ja Susanne)

Laitelkaa vielä kysymyksiä!! :)